|
Tiny
Scoundrel kenneliin kuuluu joukko schapendoeseja sekä
tietysti minä Tiina ja mieheni Harri. Asumme rauhallisessa
pikkukaupungissa Parkanossa, noin tunnin matkan päässä
Tampereelta, Porista ja Seinäjoelta. Meille koiramme ovat
rakastettuja perheenjäseniä ja mitä ikinä teemmekin koirat
touhuavat aina mukana. Koiriemme kanssa harrastamme
säännöllisen epäsäännöllisesti näyttelyitä ja muun aikaa
vietämme leppoisaa koiranelämää kotonamme.
Minä olen aloitteleva
kasvattaja, siviilissä koulu-/toimistosihteeri. Koirat ovat
aina olleet lähellä sydäntäni, mutta varsinainen seikkailuni
koiramaailmassa alkoi noin 7 vuotta sitten ensimmäisen
schapendoesimme Ninnin myötä. Sittemmin koiramäärä on
viisinkertaistunut ja ensimmäinen pentue saatettu
maailmalle. Koiristamme voit lukea lisää
koirat -sivulta.
Kasvattaminen on vastuullinen ja
vaativa tehtävä. Tarkoituksenani onkin kasvattaa pentuja
harvoin ja harkitusti, hyvistä yhdistelmistä. Pennut
kasvatan kotioloissa, jossa ne tottuvat arjen ääniin ja
saavat tutustua eri-ikäisiin ihmisiin ja koiriin. Pennut
luovutan 7-8 viikon iässä, rekisteröityinä,
tunnistemerkittyinä (mikrosiru), asianmukaisesti
madotettuina ja eläinlääkärin tarkastamina. Lisäksi
pennunostajat saavat pentuejäsenyyden Suomen Schapendoes
yhdistykseen, runsaan pentupaketin ja kasvattajan tuen koko
koiran eliniäksi.
Pennuttamisessa pyrin
noudattamaan Suomen Schapendoes yhdistyksen hyväksymiä
kasvatusohjeita ja myyntihintana pidän yhdistyksen
suositushintaa. Kauppakirjojen ja sijoitussopimusten ehdot
noudattavat Suomen Kennelliiton ohjeita ilman merkittäviä
lisäehtoja.
Mukavia hetkiä sivuillamme,
Tiina
Faktoja
»
Kennelnimi Tiny Scoundrel on
myönnetty vuonna 2006
»
Tiny Scoundrel tarkoittaa
suomeksi pikku vintiötä tai vaihtoehtoisesti kelmiä,
veijaria, veitikkaa, vekkulia, velmua... |